Maanantai 28.10. - Paris, jour un

Oltiin siis Pariisissa kuuden aikaan aamulla. Pariisi ei kyllä yhtään näyttäny meille parhaita puoliaan, kun toivotti meidät tervetulleiksi oikein kaatosateen voimin. Siinä sitten väsyneenä ja takapuoli puutuneena piti heittää rinkka selkään ja lähteä etsimään jotain sisätiloja, missä miettiä jatkosuunnitelmia. 

Mun kuvitelmissahan me oltiin nukuttu bussissa sikeesti (ilman mitään vauvoja ja espanjalaisia) ja aamulla sitten herättäisiin kauniiseen aurinkoiseen Pariisiin, bussiasemalla, jossa ois joku kaunis ihana asemarakennus, josta ostettais vähän aamupalaa ja kartta, jonka avulla käveltäs meidän hotellille, se kun ei googlen mukaan ollu kaukana.

No todellisuus oli yllättäen toinen. Vettä valuvina löydettiin sentään metroasema, johon päästiin vähän suojaan. Siellä seinällä oli jonkinlainen kartta, mutta eihän me nyt siitä oikein mitään ymmärretty (ja olikohan se sittenkin vielä metrokartta?). Joku työntekijäkin siinä kysyi ranskaksi, että tarvitaanko me apua. No tarvitaanhan me. "We just arrived to Paris and we don't know where to go" "Pardon?". Heti tuli siis todistettua, et pariisilaiset ei oikeesti osaa yhtään englantia! Oli siis pakko yrittää sanoa edes jotain ranskaksi. "Nous arrivons á Paris..." Aaa, te ootte hukassa? Joo niin ollaan! Eipä tuosta miehestä silti oikein mitään apua ollu. Mut olin ylpee, et edes jotain osasin sille sopertaa ranskaks kuuden aikaan aamulla vielä!! Miiakin jälkeenpäin vaan "joo mä katoinki kun yks rupee vaan yhtäkkiä ranskaks puhumaan" hahah :D

No onneks siihen sattu joku toinenkin mies, joka osas auttaa meitä eteenpäin. Se neuvo millä metroilla päästään meidän hotellin lähelle ja osotti meille aseman, jolta ois paremmat yhteydet. "Se on tuolla missä näkyy Riemukaari, sinne vaan kävelette!" Ja niin mä näin ekaa kertaa vilauksen Riemukaaresta ja tunsin olevani Pariisissa! :)) 

Sieltä Riemukaaren juurelta ostettiin sitten metroliput ja jotenkin selviydyttiin sinne meidän hotellin alueelle. Ekana kun tultiin ulos siitä asemalta, nähtiin joku kahvila, mikä oli auki ja päätettiin mennä siihen syömään aamupala, ennen kun etsittäs meidän hotelli. Kalliilla hinnalla saatiin sitten patongin palaset, croissantit, appelsiinimehut ja kaakao ja kahvi, mut oli ne kyllä hyviäkin!




Onneks Miia oli lukenut jostain, että se hotelli on kuulemma hankala löytää, koska se piti kyllä niin paikkaansa! Siinä ulkopuolella ei lukenut edes sen hotellin nimeä, vaan ainoastaan talon numero. Jotenkin kuitenkin sinnekkin löydettiin. 

Meidän alkuperäinen suunnitelmahan oli vaan jättää laukut hotellille ja lähteä siitä sitten tutkimaan Pariisia, mutta oltiin niin älyttömän väsyneitä ja niin hirveen näkösiä, että aateltiin kokeilla oisko mahdollista saada joku huone jo nyt. Olin valmis maksamaankin siitä siinä vaiheessa aika paljon! Respan tyyppi kuitenkin sano, että sillä ei oo vielä antaa meille mitään huonetta, mutta jos ootettas puol 10, kun siivooja tulee, niin se vois sit kattoo tilanteen uudestaan. No istuttiin sit siinä hotellin aulassa varmaan puoltoista tuntia ja mä kyllä nukuinkin siinä, kun silmät ei vaan pysyny auki. Sitten varmaan kymmenen aikaan se respan tyttö sitten sieltä tiskin takaa huuteli jotain, et nyt ois joku huone vapaana, mut se ois parisängyllinen, kun me oltiin varattu kaks erillistä sänkyä. No ei kuule tässä vaiheessa haittaa! Ja niinpä saatiin huone jo sillon, kun oikee check-in-aika ois ollu 14.00. Eikä jouduttu maksamaankaan mitään!

Oli maailman ihaninta päästä nukkumaan pariks tunniks ja suihkuun! Yhden aikaan oltiin sitten jo vähän virkeempiä ja jaksettiin lähteä ulos kattelemaan kaupunkia. Suunnattiin heti ekana tietty ostoskadulle, Rue de Rivolille. Kun noustiin metrosta, nähtiin ekaa kertaa vilaus Eiffeltornista!

Kierreltiin kauppoja melkeinpä koko päivä, mutta vaatteita ei tainnut kumpikaan ostaa yhtään. Vaatekaupat oli aivan liian pieniä niin isolle määrälle ihmisiä! Jotenkin tuolla liikkeet oli paljon ahtaampia kuin esimerkiksi Lontoossa. Vaatteiden sijaan hullaannuttiinkin sitten kosmetiikkashoppailuihin, kun päästiin kumpikin ekaa kertaa Sephoralle. Sieltä osteltiinkin sitten vaikka mitä!




Kun kyllästyttiin talsimaan loputtomalta vaikuttanutta Rivolia, käännyttiin jollekkin sivukadulle, toivoen löytävämme joku ihana kahvila, jotta päästäisiin maistelemaan pariisilaisia leivoksia, joita oltiin suunniteltu syövämme vaikka kuinka paljon. Kivaa kahvilaa ei löydetty, mutta sen sijaan löydettiin kauppa, missä oli myynnissä isoin matkalaukku, minkä oon ikinä nähny ja mikä makso vaan 34 euroa!! Tarttin yhden matkalaukun lisää, että saan nää kaikki tavarat joskus Suomeen ja oon sen jo lentokoneestakin varannu, en vaan ollu aatellu ostaa sitä matkalaukkua Pariisista raahattavaks. No ton raahaamisen takia, en sitä tällä kertaa sit ostanukkaan, mutta kyllä se jäi mieleen kaivelemaan.

Nähtiin myös modernin taiteen museo Pompidou, josta on joskus ollu kuvia meidän ranskankirjassa!

Tuo värikäs häkkyrä on se, joka on joskus ranskaa opiskellessa tullu hyvin tutuksi!


Mitä outoa on tässä talossa?
Sitten käytiin hotellilla hetki hengähtämässä ja mä vaihdoin vaatteet. Huomattiin jo aamulla, et meidän huoneen vessa oli rikki, joten käytiin sanomassa siitä respassa. Se tyttö lupas et se korjataan ja kirjotti sen asian ylöskin. Nyt kun käytiin tuolla hotellilla, huomattiin, ettei sille vialle ei oltu tehty mitään, joten käytiin sanomassa siitä uudestaan. Korjaaja tulis kuulemma vasta seuraavana aamuna, joten saataisiin vaihtaa huonetta, kun tultas takasin. 

Sit lähdettiinkin kävelemään Eiffelille päin. Sinne olikin tosi lyhyt matka, mikä oli yks syy, minkä takia tuo hotelli valittiin. Matkalla pysähdyttiin kuitenkin italialaiseen ravintolaan syömään. Ilman sen terassin kattoa/markiisia, meidän illallisella ois ollu Eiffel-näköala. 

Olihan se siistiä nähdä Eiffeltorni ekaa kertaa! Sen rautahäkkyrän on nähny kuvissa ja leffoissa ja kaikkialla niin miljoonaan kertaa, et onhan se pakko joskus nähdä livenäkin. Siellä juurella ruettiin miettimään, et ois kiva käydä siellä ylhäälläkin näin pimeellä, koska kaikki kaupungin valot on varmaan ihanan näkösiä sieltä. Jonokaan sinne ei näyttänyt pahalta, joten pitihän meidän sit liput ostaa (meidän ikäset sai muuten alennustakin! Tai siis alle kakskytjotain vuotiaat). Siellä sitä sitten pällisteltiin. 










Kun tultiin takasin hotellille, varmistettiin vielä siitä respasta et saadaanhan nyt varmasti vaihtaa sitä huonetta. Siinä oli nimittäin joku uus poika. Se oli vaan heti et tottakai ja anto meille uuden huoneen. Saatiin samalla vaihdettua meidän alunperinkin varaamaan twin bed -huoneeseen. Mut kaikista parasta siinä meidän uudessa huoneessa oli näköala! Sieltä näky Eiffeltorni!! Ja vielä kaiken kruunas se, et siellä alko just se tunnin välein näkyvä valoshow! Oli aika mahtavaa! Hyvillä mielin sai siis painella nukkumaan :)




Voiko enää parempaa hotellihuonetta toivoo, varsinkaan tolla hinnalla mitä maksettiin! Tää etualalla näkyvä rakennus oli muuten meidän metroasema, ei siis pitkä matka siihenkään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti