Keskiviikkona olin vielä viimistä kertaa shoppaileen. Näin keskustassa meidän Puolatytöt ja niiden kanssa jutellessa ohi käveli vielä hissanopettajakin. Oli kiva päästä sanoon Puolatytöillekin heipat.
Illalla fiilisteltiin Miian kanssa vielä Hollantia ja juotiin viimiset siiderit meidän jääkaapeista. Loppuilta ja lopulta yökin meni pakkaillessa, kun jostain kumman syystä sitä tavaraa oli kerenny kertymään. Paljon jouduin heittämään roskiinkin (kenen idea oli shoppailla Ikeassa n. neljän kuukauden takia???).
Torstaina sitten aloitettiin Operaatio Kotimatka, mikä ei ollukkaan niin helppo homma! Jo hotellilla ne työntekijät sai hyvät naurut, kun roudattiin pari kassia kerrallaan sinne ala-aulaan ja pyydettiin varaamaan meille tilataksi juna-asemalle, joka tosiaan sijaitsee n. 500 metrin päässä siitä hotellista. Meitä ei niin Miian kanssa naurattanukaan, kun lopulta siinä keskellä aulaa kasassa loju yhteensä kymmenen meidän matkalaukkua. Taksikuskinkin ilme oli aika epäuskonen, kun se tuli meitä hakemaan ja joutu invahissillä nosteleen meidän tavarat autoon.
Asemalla saatiin kamat just ulos taksista, kun nähtiin Ben, joka oli tullu sanoon meille heipat. Oltiin myöhässä meidän aikataulusta ja Benkin oli luullu, et oltiin jo keretty lähtemään, kun oltiin ilmotettu sille aiempi lähtöaika. Kerettiin kuitenkin hyvästeleen Ben, mut sitten sen piti kiirehtiä töihin ja me jäätiin yksin tavaroittemme kanssa. Kehiteltiinkin taktiikka, jonka avulla meidän ei tarvinnu jättää tavaroitamme pois näkyviltämme sillä aikaa, kun roudataan niitä aina vähän matkaa kerrallaan. Kaikkia tavaroita, kun ei vaan saatu kuljetettua kerralla. Lopulta saatiin kaikki ulos asemalaiturille asti, mutta tietenkin junavaunu, johon mahduttaisiin, oli aivan toisessa päässä junaa. Hiki päässä raahattiin kamoja samalla taktiikalla, eli toinen seiso kamojen kanssa sillä aikaa, kun toinen vei osaa junaan. Kun olin viimisillä voimillani rehaamassa vielä viimisiä laukkuja junaan, joku poika tuli auttamaan mua. Vähän sekin ihmetteli, kun näki meidän tavaramäärän, mikä ei meinannu mahtua edes sinne pyörille tarkotettuun vaunuun. :D (Mun ton tavaramäärän aiheuttamaa epätoivoa piristi se, että se poika luuli mun puheen perusteella, et oon brittiläinen, wuhuu!)
Tätä aina Aspen Valleyssa soinutta biisiä kuunneltiin vielä junassa:
LUOJAN KIITOS tuo junamatka Enschedestä Schipholille ei sisällä yhtään vaihtoa, koska muuten ei ois koskaan selvitty! Lentokentällä olikin jo melko helppoa, kun ensin konduktöörit autto meidän laukut pois junasta, sitten saatiinkin kamat jo niihin lentokenttäkärryihin ja lopulta checkattiin ne lennolle ja päästiin niistä eroon pariks tunniks. Saatiin vielä lentokoneeseen vierekkäiset paikatkin, vaikka alunperin oltiin eri puolilla, koska oltiin varattu lennot eri aikaan.
Lentokentällä pidettiin vielä yllä meidän hollantitapoja, eli SYÖTIIN. Käytiin ainakin cupcakeilla, en muista syötiinkö jotain muutakin, meidät tuntien kyllä. Käytiin tekemässä myös viimiset tuliaisshoppailut. (Koneestakin muistan ruuan :D Saatiin ihan älyttömän hyvältä maistunutta ruisleipää, jonka välissä oli pestoo, tomaattia ja mozzarellaa, nam!)
Kun siirryttiin meidän lähtöportille, oli todella outoo alkaa kuulla ihmisten puhuvan suomea! Oltiin neljä kuukautta voitu Miian kanssa puhua mitä vaan kenestä vaan ja yhtäkkiä se olikin mahdotonta, koska ne ihmiset olis ymmärtäny mitä niistä puhuttiin. Kuunneltiin ja tuijotettiin ihmisiä varmaan ihan hölmöinä ja naurettiin ihan hysteerisinä, kun oltiin niin väsyneitäkin.
Helsingissä jatkettiin Miian kanssa eri suuntiin, kun se lensi vielä Vaasaan ja mua tuli Jasse vastaan ja ajeltiin Jyväskylään. Sain ajaa autoo, oli huippua! Menin mummolaan majailemaan joulun ajaksi, kun ne oli Thaimaassa. En ois tavaroineni mahtunukaan äitille tai iskälle.
Pari ekaa päivää Suomessa olin vaan ihan sekasin, enkä oikein käsittäny missä oon ja et täällä kaikille voi oikeesti puhua suomea. Kuulostaa hullulta, mutta se oli oikeesti tosi outoa!
Musta oli ihanaa olla Enschedessä vaihto-oppilaana - Hollanti oli huippu ja haluan sinne takasin! (Ja itse asiassa ikävöitiin Miian kanssa molemmat niin paljon Hollantiin, että kun meidän koulun Saxionista tullu vaihtari kerto meille halvoista lentolipuista, niin varattiin matka ja parin viikon päästä päästäänkin takas viideks päiväks! Ehkä innostun taas vuoden päästä kirjottamaan siitä reissusta?)
Vielä loppuun toinen Aspen Valleyssa aina soinut biisi:
