| Koululla oli siistejä looseja. |
Sit meinaskin jo tulla kiire BBQ-juhliin yhden opettajan luokse. Mentiin sinne bussilla ja löydettiin hyvin perille Benin ohjeilla. BBQ:ssa tavattiin meidän opettajia ja luokkalaisia, syötiin hyvää ruokaa ja yritettiin vähän jo tutustua uusiin luokkalaisiin. Yksi opettajista oli tehnyt meille myös ihan superhienot tervetuliaiskakut!
Meidän luokalla on kaks muutakin suomalaista tyttöä, joten meitä onkin aika paljon. Tiedettiin kyllä, että tänne tulee muitakin suomalaisia, mutta ei tiedetty, että ne on myös meidän luokalla. Barbequessa meidän luokalta oli meidän suomalaisten lisäksi myös neljä espanjalaista (yksi poika ja kolme tyttöä), tyttö Italiasta, tyttö Latviasta, tyttö Hollannista, poika Saksasta ja kaksi tyttöä Puolasta.
| meidän eka luokkakuva |
Näiden lisäksi meitä on vielä yksi poika Hollannista, poika Saksasta, tyttö Saksasta ja ruotsalainen tyttö, joka on kyllä asunut jo monta vuotta Hollannissa. Kaikki nuo, jotka ei ollu BBQ:ssa, sekä toinen saksalainen poika, on oikeasti liiketalouden opiskelijoita täällä Saxionin ammattikorkeassa, mutta jonkun sekaannuksen vuoksi ne käy nyt tota kurssia meidän kanssa.
| Sillä perheellä oli myös hieno SAUNA takapihalla! |
Oli tosi kivat juhlat ja puhuttiinkin suomalaisten kanssa, et Suomessa ei koskaan ois tollasta tilannetta, että joku opettaja kutsuis oppilaita kotiinsa, varsinkaan perjantai-iltana! Ja yks niistä opettajista vielä kertoi, että sen mielestä hollantilaiset ei oo vieraanvaraisia!
Juhlien jälkeen sen meidän hostin vaimo vielä toi meidät autolla takasin keskustaan ja käytiin suomityttöjen ja latvialaisen kanssa terassilla Mojito-mehujäillä. Sit oltiin Miian kanssa kilttejä tyttöjä ja tultiin kotiin nukkumaan, että jaksettais aamulla lähtee jo ekalle reissulle ;)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti