Meidän luokkalaiset oli siis päättänyt lähteä lauantaina Rotterdamiin käymään, koska espanjalaiset oli nähny jonkun videon espanjalaisista turisteista Rotterdamissa ja halus päästä kokeilemaan samoja juttuja. Mehän Miian kanssa oltiin kyseisessä kaupungissa oltu just edellisellä viikolla, joten ei aluksi meinattu lähteä mukaan. Mutta koska espanjalaiset oli löytäny jonkun ryhmälipun, jolla juna maksais vaan 7e/henkilö ja koska meillä ei muitakaan suunnitelmia lauantaille ollut, niin päätin sittenkin lähteä mukaan.
Me saatiin jo heti aamulla pientä jännitystä elämään, kun jotain 20 minuuttia ennen junan lähtöö tajuttiin, että espanjalaiset ei ollut huomannut hollanninkielisestä varausvahvistuksesta, että liput pitää vielä erikseen tulostaakin. Juna-aseman lipunmyyjäkään ei voinut auttaa, kun siinä olisi kuulemma mennyt liikaa aikaa. Eikä tulostuskauppakaan ollut siihen aikaan vielä auki. Meidän ainoo mahdollisuus oli siis anoa konduktööri päästämään meidät kyytiin. Meidän onneksi junan konduktööri oli leppoisa mies, joka vain naureskeli meille ja päästi meidät matkaan. Juna oli aivan täynnä ja jouduttiinkin seisomaan/istumaan junan lattialla melko pitkän aikaa ja silloinkin aiheutettiin huvittuneisuutta junan muissa matkustajissa. Zwollessa meidän piti vaihtaa junaa ja anella myös seuraava konduktööri päästämään meidät junaansa, mutta onneksi sekin meni hyvin ja päästiin kuin päästiinkin lopulta Rotterdamiin.
 |
| Reissun tytöt. |
Ensimmäisenä haluttiin löytää joku paikka missä tulostaa ne junaliput, että ainakin illalla päästäisiin takaisin ilman ongelmia. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty, ja lopulta luovutettiinkin jo hetkeksi ja mentiin espanjalaisten ekaan kohteeseen; torille missä oli kojuja, joista sai ostaa raakaa kalaa, jossa oli päällä sipulia. Kaikkien meidän piti sitä sitten maistaa, ja oli kyllä ehkä hirvein asia, mitä oon koskaan maistanut! Se rakennekkin oli niin ällöttävän limanen, että oksennus meinas tulla, yäk!
 |
| Nam! |
Kalan jälkeen löydettiin vähän vahingossa kirjasto, jossa osa porukasta kävi tulostamassa meille kaikille ne junaliput. Sekään ei kuulemma ollut kovin helppo homma, koska sitä varten tarvitsi mm. ostaa kirjastokortti. Mutta lopulta meillä kuitenkin oli liput. Sillä aikaa, kun jotkut oli tulostamassa lippuja, me loput syötiin ranskalaisia. Ihan reilu jako.
 |
| Kynän mallinen talo. |
Seuraava nähtävyys oli kuutiotalot. Olin luullut, että niitä on vaan jotain neljä, mutta niitä olikin yhteensä melkein 30! Yksi niistä taloista toimi museona ja sinne pääsi sisälle tutustumaan. Ei sinne kyllä kovin suurperhe asumaan mahtuisi, mutta ihan persoonallinen koti jollekkin yksin asuvalle.
Kuutiotalojen jälkeen lähdettiin suunnistamaan Erasmus-sillalle ja satamaan, mikä ei ollutkaan niin helppoa, koska mä olin hukannut meidän ainoan kartan jo tässä vaiheessa. Onneksi mun suuntavaisto ei kuitenkaan ollut ihan hukassa, vaikka muut ei välillä meinannut mua uskoakaan.
Lopulta löydettiin kuitenkin sinne satamaankin. Siellä kukaan ei jaksanut lähteä samalle veneajelulle, missä me Miian kanssa käytiin, koska se ois vienyt niin paljon aikaa, joten jatkettiin matkaa Euromastille päin.
 |
| Täällä kukaan ei käytä kypärää skootterilla ajaessaan (eikä pyöräillessä), tosi turvallista! |
 |
| Jollain mummolla oli kivat hartiat.. |
 |
| Oli kauheeta, kun kaikki paparazzit rivissä kuvas! |
Matkalla pysähdyttiin kahville johonkin kahvilaan ja opetettiin suomityttöjen kanssa muille suomalaisia joululauluja, kun ne on niin kaikki niin ilosia... "Tää on meidän lempilaulu, se kertoo kuolleesta pikkuveljestä". Oltiin Annan ja Ninnan kanssa muutenkin vähän hysteerisiä ja naurettiin vaan kaikelle.
 |
| Kahvin kanssa tuli Baileys-shotti! |
 |
| Suomen Mymmelit |
 |
| Espanjalaiset yritti kovasti ettiä Rotterdam-patsasta, mutta ei ollu tämäkään oikea herra. |
Euromastille oli helppo suunnistaa, kun se näkyi niin pitkälle. Se on siis sellainen näköalatorni, vähän ku Näsineula. Sinnekkään ei menty ylös asti, kun ei siellä ois es päässy ulos, eli ei ois tullu hyviä kuvia.
 |
| Tuolta sai laskeutua alas köysien varassa, mut se meni kiinni just ku tultiin paikalle :( |
 |
| Söpö Anna hyvässä valossa <3 |
 |
| Muutan tonne! |
 |
| Tai ehkä tuokin kävis.. |
Euromastilta käveltiin takaisin keskustaan. Käytiin syömässä ja mentiin
junalle. Mentiin johonkin yhdeksän junaan, jouduttiin juoksemaan
Zwollessa, et kerettiin toiseen junaan, ja oltiin Enschedessä
keskiyöllä. Junamatkatkin meni väsymyksen ansiosta ihan hysteeriseksi
nauramiseksi, mutta ainakin oli hauskaa ;D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti