Aamulla herättiin meidän ihanasta Hampshire hotellista ja chekkauduttiin ulos vasta vähän ennen kahtatoista. Saatiin hotellin respasta Rotterdamin kartta ja neuvoja eri nähtävyyksiin. Ensin vietiin tavarat juna-asemalle säilöön ja sitten lähdettiin metsästämään aamupalapaikkaa. (ja mummo ei enää huoli, että unohti varata sen aamupalan, ku ei ois hotellilla keretty sinne kuitenkaan!!) Se olikin vähän hankalampi homma kun kello oli kuitenkin jo niin paljon.
Lopulta oltiin niin nälkäsiä, että mentiin vaan lähimpään pubiin mikä kohdalle sattu. Tilattiin kumpikin Club Sandwich, vaikka se kuulostikin leiväksi tosi kalliilta ja vaikka ei tiedetty mitä on Swedish Flat Bread. Meidän valinta osottautui aivan loistavaks, sillä se "leipä" oli niin iso, et ois riittänyt meille puolikskin ja oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin hyvää! Ja "Swedish Flat Bread" paljastui muuten rieskaksi. NAM! Oli parasta leipää mitä oon ikinä syöny!
Mahat (vähän liiankin) täynnä lähdettiin kiertelemään kauppoja, kun ilma oli niin huono ettei nähtävyydetkään houkutellu. Bershkasta mun piti hakea luottohousuni, koska se pyykin peseminen kerta on niin kallista täällä, et mieluummin ostaa sitten uutta ;)
Kun oltiin saatu shoppailtua tarpeeksi, otettiin suunnaksi satama. Rotterdamin satama oli aivan pakollinen nähtävyys oli ilma mikä tahansa, sillä se on koko maailman kolmanneksi suurin satama. Samalla tuli nähtyä myös toinen Rotterdamin nähtävyys, Erasmus-silta, mikä oli kyllä melko tylsä, kun ei siitä saanut edes kivaa kuvaa mistään suunnasta.
Koska satama-alueelle ei tietenkään pääse kävellen, ostettiin liput 75 minuutin veneajelulle, joka kiertelee ympäri satamaa. Vähän kyllä pelotti tällaisena matkapahoinvoivana mennä veneeseen semmosella säällä, mutta ei se onneksi sitten keinuttanutkaan niin paljoa. Paljon oli kontteja pinottuna odottamassa matkaansa johonkin päin maailmaa.. Eipä siitä satamasta oikein muuta oo sanottavaa :D Me kuitenkin jaksettiin pällistellä ne kaikki, kun taas pari meidän kanssamatkustajaa makso kympin siitä, että ne pääs päikkäreille.
| Erittäin huono kuva meidän botskista ja Erasmus-sillasta. |
| S/S Rotterdam laivahotelli |
| Hotel New York. Täältä on vissiin monet siirtolaiset lähteny Amerikkaan. |
Ajelun jälkeen käytiin vielä parissa kaupassa ja sitten käveltiin juna-asemalle. Lähdettiin 21.35 junalla, vaihdettiin Goudassa ja 00.15 oltiin Enschedessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti